.
Teholastu vai ekolastu?
Valitse joko täysi teho tai maksimaalinen polttoaineen säästö. Hinta on sama. Moottoreihin, joita ei ole ahdettu − turbo tai kompressori – voidaan tehdä vain lastuviritys.
Myös tässä tapauksessa polttoaineen kulutus pienenee.
Lastuviritys
Lisäämme moottorin tehoa niin paljon kuin se on mahdollista ilman, että peukaloimme sen kestävyyttä tai huoltovälejä. Normaalisti polttoaineen kulutus vähenee noin 10 %:lla, kun kyseessä ovat turboahdetut bensiini- ja dieselmoottorit. Lisäksi vähenevät myös ympäristölle haitallisten aineiden päästöt.
Tähän on kaksi syytä: Moottorin vääntömomentti kasvaa, tulee siis vahvemmaksi, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, ettei tarvitse kaasuttaa niin paljon siirtyäkseen paikasta A paikkaan B. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että sisään ruiskutettu polttoainemäärä käytetään tehokkaammin. Polttoaineen palamista voidaan tehostaa esim. aikaistamalla sytytystä, mikä tarkoittaa pienempää kulutusta.
Moottoreilla, jotka eivät ole turboahdettuja, säästö on noin 5 %. Jo valmiiksi niukkaruokaisilla nykyaikaisilla pikku auton moottoreilla 2−5 %, mutta janoisella amerikkalaisella V8-moottorilla tai vanhemmalla V12-moottorilla voi säästö olla monta desilitraa per 10 kilometriä.
Ekolastu
Ekolastussa keskitymme polttoainesäästöön ja sen myötä ympäristölle haitallisten päästöjen pienentämiseen. Jos turbomoottorisi kapasiteetti on tavallisella teholastulla vaikkapa 60 hevosvoimaa, on se ekolastulla puolet siitä eli 30 hevosvoimaa. Sama koskee vääntömomenttia eli puolet siitä, mikä on mahdollista.
Ekolastulla optimointi sopii erilaisiin autoihin paremmin tai huonommin, mutta kun kyseessä on oikeanlainen moottori ja optimaaliset edellytykset, voidaan polttoainekustannuksissa säästää jopa 20 %.
Tietyt moottorit reagoivat huonommin eko-optimointiin, ja silloin suosittelemme tavallista moottorin optimointia / lastuviritystä, jolloin säästö on reilu - noin 10 %.
Kysymyksiä tai ajanvaraus, soita 050-597 7191 tai lähetä
sähköpostia
Moottorioptimointi ei tarkoita ainoastaan lisää tehoa. Moni muukin tekijä vaikuttaa myönteiseen suuntaan. Teho-optimointi johtaa polttoaineen kulutusoptimointiin, mikä tarkoittaa pienempää kulutusta ja sitä kautta myös ympäristöoptimointia, koska hiilidioksidipäästöt pienenevät. Uusi ohjelmamme muuttaa parametrejä, jotka vaikuttavat mm. kiihtyvyyteen ja vääntömomentin rajoittimiin, turbopaineeseen, sytytykseen, ruiskutuksen ajoitukseen ja polttoaineen paineeseen vaihtelevasti koko kierrosalueella, ja mitä tulee dieselmoottoreihin, myös savurajoittimeen. Me teemme aina maksuttoman turbo-, toiminto- ja diagnoositarkastuksen, jotta voimme varmistaa, että moottori on kunnossa. Auto koeajetaan aina ennen ja jälkeen virityksen. Jos säätöjä tarvitaan, teemme kaiken uudelleen, jotta voimme taata sataprosenttisen tuloksen. Teemme kaikki ohjelmamme mittatilaustyönä jokaiselle autolle erikseen, ja se on melko ainutlaatuista tällä alalla.



















